034
Tiia Tahvanainen

Tiia Tahvanainen

Kk-projekti: Hinnaston päivityspohdintaa

Kun iltana ennen kk-projektien läpikäymistä, alkaa miettimään aihetta seuraavan päivän kk-projektikatselmukselle, joutuu hyppäämään tehtävälistalle, jossa on hyviä esimerkkejä tehtävän tekemiseen. Hinnaston muutos on ollut to-do-listalla jo puolisen vuotta, mutta saamattomana en ole saanut mitään aikaiseksi, joten nyt asiaa on hyvä pohtia. 

Aiempi hinnasto

Tarina on hyvä alustaa sillä, millainen aiempi hinnasto on ollut. Vuosien saatossa käytössä on ollut jos jonkinnäköistä hintaa, hinnoittelutyyliä ja pakettia. On pidetty minikuvauksia, tarjottu paketteja ja pelkkää yhtä hintaa, tuntihintaa ja tee-se-itse-yhdistelmiä. Viimeisimmät vuodet käytössä on olleet käytännössä kolme erilaista pakettihintaa, mutta olen useita hinnottelukursseja käyneenä pohtinut muuttavani tämän (toivottavasti) yksinkertaisempaan muotoon. 

Nykyisessä, tälläkin hetkellä käytössä olevassa hinnastossa on kolme pakettia, joita voi ostaa miljöökuvauksiin (koirat, hevoset, perheet, odotuskuvat, henkilökuvat, lapsikuvat jne). Hääkuvauksille ja markkinointitarkoituksiin meneville kuville sekä dokumentaarisille kisakuville on ollut eri hinnastonsa. 

Mini – 100€ 
– esikatselugalleria ja suunnittelupalaveri
– 2 käsiteltyä kuvaa
– 20 min kuvaus miljöössä Hyvinkään sisällä, ylimenevät kilometrit veloitetaan erikseen

Perus – 200 €
– esikatselugalleria ja suunnittelupalaveri
– 5 käsiteltyä kuvaa
– 45-60 min kuvaus miljöössä sisältäen matkakulut 15 km säteellä Hyvinkää/JKL lähtöpisteistä, ylimenevät kilometrit veloitetaan erikseen 

Luksus – 350 €
– esikatselugalleria ja suunnittelupalaveri
– 15 käsiteltyä kuvaa
– 1-1,5h kuvaus miljöössä sisältäen matkakulut 15 km säteellä Hyvinkää/JKL lähtöpisteistä, ylimenevät kilometrit veloitetaan erikseen

Lisäkuvat näihin paketteihin alkaen 25€/kuva, myös pakettihinnoittelulla, jolla tietyn kuvamäärän paketit olleet hieman yksittäisiä kuvia halvempia. Mahdollisuus on ollut ostaa myös koko galleria 600€ hintaan. 

Suosituin paketti on peruspaketti, seuraavaksi suosituin luksuspaketti ja vähiten on tullut myytyä minipakettia. Lisäkuvia ihmiset ovat ostaneet keskimäärin 100-450 €:llä per kuvaus. Ja nämä hinnat alvittomia, koska en ole vielä alv-velvollinen. 

Nykyisen hinnaston kompastuskivet

Koen nykyisen hinnaston liian edulliseksi, jos hintoihin sisällytetään tulevaisuudessa mukaan tuleva ALV. Lisäksi, jos tavoitteena on tehdä täysipäiväisesti hommia niin haluaisin pyrkiä mentaliteettiin, jossa kuvauksien keskimyynti olisi lähempänä tonnia kuin satasta. Esimerkiksi pelkkiä 200 € kuvauksia saa tehdä aika paljon kuukauden aikana, jos meinaa siitä täysipäiväisenä yrittäjänä saada edes elämiseen riittävän palkan kaikkien kulujen jälkeen. 

Minikuvauspaketti on ollut tarkoitus jo poistaa ihan jo sen vuoksi, ettei se ole mennyt kaupaksi. Olen sen aikanaan jättänyt hinnastoon lähinnä korvaamaan aiemmin järjestämäni minikuvaukset, joita en liiemmin nykyään halua järjestää kun kuvauksia buukkaavat ihmiset tulevat lähinnä alennusten perässä – eivät niinkään tyylini perässä. Nykyisellään minipakettia myyn niin vähän, ettei sen pitäminen hinnastossa tunnu järkevältä. Lähes aina kuvaukseen menee enemmän kuin 20 minuuttia kun eläinten kanssa touhuaa, ja tehty työn määrä tuntuu liialliselta saatuun rahaan nähden. Usein myös tätä pakettia buukanneet ihmiset ovat jo alkutekijöissään ilmoittaneet haluavansa tasan kaksi kuvaa, jolloin lisäkuvien myynti on jo lähtökohtaisesti hankalaa.

Esivalmistelut kaikkiin paketteihin ovat samat, joka sekin tuntuu hankalalta. Osti asiakas sitten minipaketin tai luksuspaketin – käyn tarvittassa scouttaamassa kuvauspaikan ja palaveri pidetään online joka tapauksessa. Tämä työ jää hieman näkymättömäksi minipaketin hinnan puitteissa, mutta en halua joustaa palvelustani ja jättää näitä työvaiheita pois.  

Kuviot tulevalle vuodelle

Todennäköisesti ensi vuoden aikana on tarkoitus hypätä pois hoitoalan osa-aikaisuudesta ja siirtyä täysipäiväiseksi yrittäjäksi ja valokuvaajaksi. Realiteetit on jossain määrin kunnossa – parit ekat vuodet tulevat olemaan kädestä suuhun-mentaliteetillä ja töitä tulee paiskia paljon, jotta leipää saa pöytään. Markkinointiin saa panostaa toden teolla, ja muuttamalla palvelukokemusta, joudun luultavasti jossain määrin uudistamaan myös asiakaskuntaani. Tavoitteena on kuitenkin pitää jossain määrin palvelut samantyylisenä, jotta en karkota kaikkia asiakkaita.

Aion ehdottomasti kokeilla IPS:ää (= in person sales), jota en ole tähän mennessä koskaan käyttänyt hyväksi. Tämä mahdollistaa henkilökohtaisemman palvelun, ja myös massasta poikkeamisen, sillä eläinkuvauspuolella Suomessa tällä hetkellä yksi kuvaaja käyttää kyseistä myyntitapaa, ja on saanut siitä hyviä tuloksia. Tämä mahdollistaa kattavamman kuvatuotteiden myynnin mahdollisesti korkeammalla hinnalla. 

Aion myös lisätä hinnastoon fyysiset kuvatuotteet, kuten aiemmin mainitsin. Aloitan pienesti, ja valikoituna on jo ulkomainen albumifirma, joka tekee käsin kauniita ja laadukkaita kuva-albumeita. Lisäksi aion tarjota asiakkailleni fine art-tasoisia printtejä sekä seinätauluja. Tavoitteenani on näillä tuotteilla sekä IPS:llä lisätä kuvausteni keskimyyntiä yli nykyisen. 

Mahdollinen uusi hinnasto yksityisasiakkaalle voisi näyttää tältä...

Kuvausmaksu 250 €
– sisältää kuvauksen miljöössä (ehkä tulevaisuudessa myös jonkinlaisessa kotistudiossa/paikalle tuotavassa studiossa)
– mahdollista hyödyntää mm. eläin-, perhe-, odotus-, pariskunta-, lapsi- ja henkilökuviin (ei hää/yrityskuvat)
– sisältää suunnittelupalaverin etänä sekä kuvien katselu/myynti-palaverin kuvauksen jälkeen etänä tai face to face

Nopean asiakkaan etu
– kun asiakas sitoutuu pitämään kuvien katselu/myynti-palaverin 10 vrk sisään kuvauksista, hän saa 200 € arvoisen ylimääräisen bonuksen, jota voi hyödyntää digikuviin/kuvatuotteisiin

Digikuvat (sis. tarvittavan kuvamanipulaation sekä väri/mv-versiot täysiresoluutioisena)
1 kpl – 50 €
5 kpl – 225 €
10 kpl – 450 €
Koko galleria (n. 25 kuvaa) – 950 €

Kuva-albumit
Alkaen 950 € (sis. n. 20 kuvaa) , koko 25x25cm

Printit/seinätaulut
Yksittäiset printit – alkaen 85 €
Kehystetyt printit – alkaen 1050 €
Canvas-taulut – alkaen 1300 €

Hääkuvaukset
Potretit – 650 €
Potretit + vihkiminen – 950 €
Dokumentaarinen kuvaus (sisältäen potretit ja vihkimisen), 6h – 1350 €
Dokumentaarinen kuvaus (sisältäen potretit ja vihkimisen), 8h – 1800 €
Dokumentaarinen kuvaus (sisältäen potretit ja vihkimisen), 12h – 2500 €

Pohdintaa tulevasta hinnastosta

Todennäköisesti ylläoleva tulee vielä elämään ennenkuin sen julkaisen. Hinnat kuulostavat jo ihan allekirjoittaneenkin korvaan isolta, mutta tiedän, että on paljon potentiaalisia asiakkaita, jolle ylläolevat hinnat eivät kuulosta lainkaan isoilta vaan täysin normaaleilta ottaen huomioon, että kyseessä on laadukas, koko elämän mukana kulkeva taideteos. Hintojen muuttumisen tulen perustelemaan laadulla, henkilökohtaisemmalla ja asiakkaalle yksilöidyllä palvelulla sekä vankalla osaamisella erityisesti eläinkuvauksissa (jotka tulevat olemaan ykköskohteena markkinoinnin suhteen). Tiedän ihanneasiakkaani, ja toivon tulevaisuudessa saavani heitä entistä enemmän asiakkaikseni. 

IPS:n myötä joudun pienentämään kuvagallerioitani ja tulen esittämään asiakkaalle max. 30 kuvan settiä per kuvaus nykyisen lähes 100 kuvan sijasta. IPS mahdollistaa parempaa ja henkilökohtaisempaa asiakaspalvelua, vaikka onkin aikaavievämpää. Tavoitteena on, että asiakas ostaisi mielummin kuvatuotteita kuin digikuvia, jonka vuoksi digikuvien hinnat ovat korkeammat nykyisestä. IPS kanssa pystyn hyödyntämään henkilökohtaista näkemystäni paremmin siitä, mitkä kuvat sopisivat parhaiten kullekin asiakkaalle ja missä muodossa eikä asiakas jää yksin ison esikatselugallerian kanssa pohtimaan, mitkä kuvat haluaisi. Koko galleria tullaan käymään loppupalaverissa läpi.

Sitä en osaa aavistaa, onko tämä nykyinen maailman tilanne sellainen, että on paras mahdollinen hetki siirtyä tällaisiin hintoihin. Todennäköisesti ei, mutta yrittänyttä ei laiteta. Jos tämä ei toimi, voin aina muuttaa toimintamallia ja hinnastoa ja vaikka tarvittaessa palata entiseen. 

Hääkuvaushinnat ovat karkea arvio siitä, mitä ne voisivat olla. Lähtökohtaisesti en halua tehdä koko kesää hääkuvauksia, joten hinnat ovat sen vuoksi korkeammat (eli ettei vituta mennä tekemään sitä 12h kuvausta joku kesälauantai). 

Yrityskuvaushintoja en osaa tässä vaiheessa arvioida, mutta luultavasti katsoisin tapauskohtaisesti ja mentäisiin lähtökohtaisesti 150€/h-hinnoittelulla. Markkinointitarkoitus nostaa aina hintoja, ja sen vuoksi selvärajaista hinnastoa on hankala tehdä.