013
Picture of Tiia Tahvanainen

Tiia Tahvanainen

Kk-projekti: Vauvakuvat uudelle levelille

Ennenkuin olin edes ehtinyt miettiä huhtikuun kuukausiprojektia, löysin itseni kuvaamasta koiranpentuja vauvakuvaus-tyyliin ja tuntui, että tämä on se juttu. Kuulutin jo somessa löytäneeni kutsumukseni. Nyt olen muutaman kerran kuvannut näitä pentuja ja todennut, että tässä voisi olla bisnesideaa. Aivan samallalailla uuden pennun omistaja on “vauvahuumassa” kuin vastasyntyneen vanhemmat – vauvahuuma tosin ehkä kestää aavistuksen vähemmän aikaa koirien kasvaessa niin nopeasti. 

Siispä, huhtikuun kuukausiprojektina olkaa hyvät: vauvakuvia koirista! 

Olen vakaasti suunnitellut vieväni tämän homman toiselle asteelle tai nextille levelille, miten sen nyt haluaa sanoa. Ihmisvauvojen kuvaus on välineurheilua, joten tässä päästään myös samaan päätelmään. Tarvitaan vilttejä, kankaita, leluja, päänauhoja, koreja – ja koirien kohdalla vielä erikokoisia koiria riippuen koiran rodusta, iästä ja koosta. Kuvaamani 9 viikkoinen whippet-pentu oli pitkine jalkoineen jo suhteellisen iso kaveri kun taas 4-viikkoiset kääpiövillakoiran pennut olivat sellaisia kädelle mahtuvia, hieman hamsteria isompia rääpäleitä. Ranskanbulldoggeja mahtui keskikokoiseen koriini kolme kappaletta kun whippet olisi vienyt koko korin itsekseen.

Photoshop-ähräämisen ja hermojen menettämisen jälkeen olen tullut toiseen johtopäätökseen eli siihen, että tarvitsen jonkinnäköisen taustamateriaalin näitä kuvia varten. Taustakangas/kartonki vähentäisi kummasti kuvankäsittelyaikaa kun ei tarvitsisi siloitella rypistyneitä fleece-vilttejä, ja väritkin pysyisivät ehkä tasaisempina. Luonnonvalossa kuvaamisessa on myös riskinsä, etenkin kun talvikausi alkaa, joten lisävalon hankkiminen voisi tulla ajankohtaiseksi jossakin vaiheessa. Toisinsanoen, tarvitsen studion… 

Näihin kuviin on ihan tarkoituksella haettu samoja juttuja kuin ihmisten vauvakuvissakin on. On pantaa päässä ja kapaloa ympärillä – joskin kapalo toimi myös erittäin hyvin pentuja rauhoittavana ja nukuttavana juttuja – ne kun tyytyväisenä nukkuivat missä vaan ja miten päin vaan kunhan olivat käärittynä kääryleeksi. Käsittelyllisesti hain hyvin neutraalia ja vaaleaa tyyliä, joka on nyt muodissa myös (ihmis)vauvakuvissa ja tuntui sopivan näihinkin.