valokuvaaja
sairaanhoitaja
matkailuaddikti
luonnon ystävä
ikuinen haaveilija

Tiia

Olen aina ollut ikuinen haaveilija. Olen myös aina rakastanut kaikkea kaunista; lapsena keräilin koriste-esineitä, kauniita tarroja ja järjestelin niitä hyllyihini yhteensopiviksi kokoelmiksi. Aikuisella iällä kauneuden tavoittelu näkyy ottamissani valokuvissa. Inspiroidun luonnonvalosta, vuodenaikojen eroista, kesäilloista ja kauniista kuvista. Haaveeni on taltioida kuvaan tunteita. Eräänlaista kauneutta.

Valokuvaajana silmä harjaantuu huomaamaan asioita, joita tavallinen ihminen ei välttämättä edes ymmärrä katsoa. Tuikitavallisesta ja arkipäiväisestä ympäristöstä löytyykin se täydellinen kuvauspaikka. Itsestään tai lemmikistään saa mukaan muistoja, jotka voi ylpeänä ripustaa olohuoneen seinälle. Tämä on minun vahvuuteni.

Vuosia olen kuvannut vain eläimiä ihmisineen. Tätänykyä ikuistan kuviini myös ihmisiä ja ihmisten välisiä tunteita suurella ilolla ja ylpeydellä. Olen todella otettu jos juuri sinä valitset minut ikuistamaan elämäsi tärkeitä hetkiä, olivat ne sitten parisuhteesi tai odotusaikasi ilon pilkahduksia, uuden koira-perheenjäsenen ensihetkiä tai elämänsä loppupuolella olevan hevosesi muistokuvia. Täysi kiitos siitä luottamuksesta kuuluu sinulle. 

Vailla uusia muistoja?

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Jo kymmenellä kuvalla saa aikaiseksi tarinan. Se muisto, mikä kameran kennolle on kuvanottohetkellä tallennettu, säilyy tulevillekin sukupolville. Siihen on hetkeen ihana palata vuosienkin päästä valokuvien avulla.
Valokuvaus on ehdottomasti sijoitus itseen.

Kuvauksissani mennään sinun ehdoillasi. Minä pyrin mahdollistamaan sinulle sellaisen tilan, jossa tunnet olosi kauniiksi, rohkeaksi, ylpeäksi ja upeaksi. Minä ohjaan sinua, joten sinun ei tarvitse osata mitään – kunhan tulet paikalle juuri sellaisena kuin koet parhaaksesi olla. 

Eläinkuvauksissa edetään eläimen ehdoilla. Äärimmäisen stressaantunut eläin ei ole kuvauksellinen. Rento eläin tutun ihmisen seurassa tuo esiin niitä kauniita hetkiä, joiden ikuistaminen ilman ulkopuolista kuvaajaa ei välttämättä olisi mahdollista. Vuosien kokemus eläinten, erityisesti hevosten valokuvaamisesta on tuonut mukanaan sen, millä näitä ainutlaatuisia hetkiä saadaan vangittua upeiksi kuviksi.

Luonnonvalo ja miljöö-kuvaaminen ovat avainsanoja minun kohdallani. Kaunis miljöö inspiroi, ja yllättävän usein löytyy myös lähempää kuin uskottiinkaan. Usein kaksikymmentä askelta kotiovelta saattaa jo riittää ja täydellinen kuvauspaikka on valmis.

Kuva tehdään lopulta jälkikäsittelyllä tietokoneen ääressä. Tyylini on aito, harmoninen. Haluan kuviini ripauksen ihastusta, mutta en tee puhtaita manipulaatioita. Avainlauseeni kuvankäsittelyssä on tehdä kuvista sellaisia, ettei katsoja oikeastaan edes huomaa, mitä kuvalle on jälkikäsittelyssä tehty.

” To live is to experience things, not sit around pondering the meaning of life. ”
-Paulo Coelho-

Varataanko sinullekin kuvausaika?

info@tiiatahvanainen.com

Hyvinkää, Suomi - Finland